30.03.2024

Tietoa vai tarinoita?

Luin tällä viikolla upean artikkelin Ylen entiseltä toimitusjohtajalta Lauri Kiviseltä Suomen Kuvalehdestä. Kivinen kritisoi voimakkaasti nykymediaa, joka klikkejä metsästäessään kadottaa omat periaatteensa ja arvonsa. Sekalaiset, mielellään shokeeraavat tarinat ja otsikot ajavat kokonaiskuvasta kertomisen sekä informatiivisuuden edelle. Ainakin mitä mediaan tulee niin tarinat syövät kokonaisvaltaisemman tiedon aamupalaksi.

Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole vain nykymedian ongelma. Idealistisessa tietojohtamisessa voidaan olettaa, että kunhan tieto tuodaan organisaation henkilöstön saataville niin tästä seuraa tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa ja sitä kautta entistä paremmat, tietoon perustuvat päätökset. Mutta entä, jos niin ei käykään? Entä jos päättäjien omakohtaiset kokemukset tai kollegoiden huolestuttavat tarinat ajavat saatavilla olevan tiedon ohi? Entä jos päätöksiä ei tehdä kokonaisvaltaiseen tietoon perustuen edes siinä tilanteessa, kun tieto olisi saatavilla?

Tällä viikolla edesmennyt nobelisti Daniel Kahneman tutki erityisesti päätöksentekoa epävarmoissa tilanteissa. Yhteistyössä muiden tutkijoiden kanssa hän koosti luettelon kognitiivisista vinoumista ihmisten ajattelussa. Toisin sanoen ajatusvääristymistä, joiden takia saatamme tulkita ’väärin’ myös tilanteissa, joissa saatavilla oleva tieto voisi johtaa tietoperusteisempaan johtopäätökseen.

Tässä muutamia esimerkkejä kymmenistä kognitiivisista vinoumista, jotka voivat vaikuttaa kehen tahansa toimittajista poliittisiin päättäjiin:

• Konsensusvaikutus, conformity – Ihminen mukauttaa ajattelunsa siihen, mitä olettaa muiden olevan mieltä (Kivinen kirjoitti ”Pienetkin asiat muuttuvat suuriksi, kun media niitä vahvistaa.”)
• Vahvistusharha, confirmation bias – Ihminen valikoi ja tulkitsee tietoa omien ennakkokäsitystensä mukaisesti ja sivuuttaa oman kantansa vastaisia tietoja. (esim. tilasto, joka tukee omia ajatuksia, hyväksytään sellaisenaan, mutta tilasto, joka ei tue, kyseenalaistetaan potentiaalisesti virheellisenä)
• Rajausefekti, framing – Se, kuinka asia esitetään, vaikuttaa siitä tehtyyn johtopäätökseen (esim. 100 henkilöstä 3 odottanut palvelua liian kauan versus 97 % kaikista saanut palvelun ajallaan)
• Mustavalkoajattelu, splitting – Tendenssi ajatella monimutkaiset asiat joko kategorisesti hyvinä tai huonoina. (esim. ”sote-uudistuksessa ei ole mitään hyvää”)
• Deklinismi, declinism – Taipumus tarkastella menneisyyttä positiivisesti ja tulevaisuutta negatiivisesti. (”ennen oli kaikki paremmin”)

Maailmassa, jossa some, nykymedia ja ’vaihtoehtoiset totuudet’ korostavat tarinoita ja vahvistavat kognitiivisia vinoumia, systemaattinen tietoon perustuva päätöksenteko korostuu. Tietoon perustuvaa johtopäätösten tekoa täytyy kuitenkin vaalia ja tehdä sen eteen töitä. Organisaatioissa tiedon systemaattinen keruu, jalostaminen ja hyödyntäminen pitää olla sisäänrakennettua toiminta- ja päätöksentekoprosesseihin. Myös tiedon hyödyntämisen kulttuuria pitää tukea ja edistää. Tuskin mitään organisaatiota halutaan ohjata vain tarinoiden tai mutun perusteella varsinkin jos tietoakin olisi saatavilla.

Tuskin myöskään yhteiskunnan halutaan ohjautuvan pelkkien tarinoiden perusteella. Tässä vastuu on niin päättäjillä, kansalaisilla ja medialla. Meidän kaikkien on vaadittava objektiiviseen ja objektiivisesti esitettyyn tietoon perustuvaa viestintää ja päätöksentekoa sekä itseltämme että muilta. Myös yhteiskuntamme tarvitsee kattavaan tietoon perustuvaa ohjautumista raflaavien tarinoiden sijaan. Kivisen sanoin ”nykymeno lisää lyhytjänteisyyttä, pinnallisuutta, tyhjänpäiväisyyttä ja kaikenlaista hölynpölyä.”

Emil Ackerman

Kirjoittaja on varapuheenjohtaja Tietojohtamisen verkosto ry:n hallituksessa ja tietojohtaja Pirkanmaan hyvinvointialueella.