09.06.2026

Informaatioresilienssi tiedolla johtamisen strategisena kyvykkyytenä

Antti Brunni ja Arto Virkki (2026) käsittelivät maaliskuun blogitekstissään pilvipalveluiden, valmiuden ja tietojohtamisen yhteenkytkeytymistä. Kirjoittajien esittämä huoli datan omistajuudesta liittyy keskeisesti esimerkiksi valmiuden taustalla olevaan omavaraisuuden pyrkimykseen. Sekä yksilöiden, organisaatioiden että yhteiskunnan toimintakykyä haastavat enenevästi paitsi kyberuhkat, myös informaatioympäristön kiihtyminen, joka vaikeuttaa relevantin tiedon poimimista ohisyöksyvästä informaatiovirrasta. Teknologinen kehitys on organisaatioiden toimintatapoja ja etenkin niitä ohjaavia institutionaalisia logiikoita nopeampaa. Myös tuoreessa kansallisen turvallisuuden strategiassa (Knape & Korvala, 2026) nostetaan esille erilaisten murroksellisten teknologioiden nopea kehitys, joka tuottaa sekä mahdollisuuksia että uudenlaisia haasteita ja uhkia.

Yksi keskeinen nosto blogissa on huomio siitä, että tilannekuvan on toimittava myös silloin, kun pilvipalvelut eivät ole käytössä. Vaikka teksti viittaakin ilmeisimmin siihen, että on tärkeä välttää riippuvuutta ulkoisiin toimijoihin, on kyse myös siitä, kuinka säilytetään tiedonkulku ja yhteisen tilannekuvan ylläpito tilanteissa, joissa teknologia syystä tai toisesta pettää. Yksinkertaisimmillaan kyse on esimerkiksi siitä, mistä kuntalainen löytää ajantasaisen tiedon äkillisessä häiriötilanteessa, johon liittyy tietojärjestelmän ja -liikenteen katkeaminen. Digitalisaation aikakaudella yhteiskuntien vakaus ei perustu enää pelkästään infrastruktuuriin, energiaan tai talouteen. Yhä ratkaisevammaksi tekijäksi on noussut kyky löytää, käsitellä, ymmärtää ja hyödyntää tietoa luotettavasti muuttuvissa olosuhteissa. Tätä kykyä voidaan kutsua informaatioresilienssiksi (ks. esim. Rantamäki 2024).

Vaikka informaatioresilienssi voidaan liittää myös teknologisiin ratkaisuihin, yhteiskunnallisesta näkökulmasta keskiössä ovat tiedon ajantasaisuutta, relevanttiutta ja luotettavuutta tukevat vuorovaikutusverkostot. Pilvipalvelut tai muut teknologiset ratkaisut eivät poista tarvetta sosiaaliselle vuorovaikutukselle, joka muodostaa aineettoman institutionaalisen perustan myös valmiudelle, sekä organisaatioissa että yhteiskunnallisella tasolla. Tällaiset verkostot eivät muodostu itsestään, vaan ne vaativat proaktiivista työskentelyä ja esimerkiksi sektorirajat ylittävän luottamuksen rakentamista tyvenen aikana. Ennakkoon rakennettu luottamus on edellytys sille, että äkillisissä häiriötilanteissa pystytään toimimaan yhtenäisesti ja esimerkiksi luottamus vastinpareilla olevaan tietoon on olemassa. Ilman luottamusta tieto taas saattaa muuttua vastakkainasettelun välineeksi. Viime vuosien kriisit, kuten pandemiat ja erilaiset geopoliittiset jännitteet, ovatkin osoittaneet, kuinka haavoittuvia yhteiskunnat ovat sekä väärälle tiedolle, polarisaatiolle että tiedon ylikuormitukselle.

Usein resilienssistä puhutaan turvallisuuden tai kriisinkestävyyden yhteydessä. Varautumisen ja valmiuden näkökulmasta tietojohtamisessa on kyse siis myös siitä, kuinka tietoa ja tiedolla johdetaan ilman järjestelmiä. Informaatioresilienssi voidaan näkemykseni mukaan tulkita tietojohtamisen kannalta merkitykselliseksi strategiseksi kyvykkyydeksi, joka tukee toimintakykyä myös äkillisissä häiriötilanteissa. Se määrittää, kykenevätkö organisaatiot, julkinen sektori ja yhteiskunta tekemään oikeudenmukaisia, ennakoivia ja demokraattisesti kestäviä päätöksiä myös epävarmuuden aikana.

Jos tiedolla johtaminen rakentuu vain tehokkuuden tai markkinalogiikan ympärille, vaarana on, että tietoa käytetään lähinnä organisaatioiden toimintakyvyn suojaamiseksi, vaikka sen tulisi vahvistaa myös kykyä selviytyä muutoksista. Tämä viittaa resilienssin logiikkaan, jossa ei tavoitella vain häiriötilannetta edeltävään aikaan tai tasapainotilaan palaamista, vaan pyritään sekä ylläpitämään elintärkeitä ydintoimintoja että uudistumaan ja kehittymään entistä kestävämmäksi (ks. esim. Rajala & Jalonen 2022). Tiedolla johtamisen näkökulmasta kyse on siltojen luomisesta, portinvartijuudesta ja institutionaalisen perustan ylläpidosta. Tällöin informaatioresilienssi edellyttää huomion kiinnittämistä erityisesti neljään asiaan:

• Tiedon kokoaminen eri lähteistä kokonaisvaltaisen tilannekuvan muodostamiseksi: Tällöin hahmottuu, mikä tieto ja mitkä näkökulmat ovat tilanteen kannalta relevanteimpia. Samalla mahdollisuudet tunnistaa ja huomioida haavoittuvuuksia vahvistuvat.
• Tiedon ja toimintatapojen kriittinen tarkastelu: muuttuvassa tietoympäristössä toimiminen edellyttää kykyä uudistua ja hyödyntää erilaisia innovaatioita unohtamatta toiminnan ydintarkoitusta.
• Sanoittamisen merkityksellisyys ja portinvartijoiden tunnistaminen: Tiedon käyttökelpoisuus syntyy ymmärtämällä, että eri kohderyhmille sama tieto muuttuu merkitykselliseksi erilaisin sanoituksin. On tärkeää tunnistaa niitä toimijoita, jotka voivat toimia molemminsuuntaisina tiedon välittäjinä ja tulkkaajina esimerkiksi tiedon tuottajien ja loppukäyttäjien välillä.
• Järjestelmälähtöisyydestä ihmislähtöisyyteen, datasta tietoon: tietojärjestelmistä saatava informaatio muuttuu merkitykselliseksi vasta vuorovaikutuksessa, kun käydään keskustelua siitä, mitä informaatio tarkoittaa juuri meidän toiminnassamme ja meidän tavoitteidemme näkökulmasta.

Aino Rantamäki

Arviointiylihoitaja, Pirkanmaan hyvinvointialue

Tutkijatohtori, Vaasan yliopisto

Lähteet:
Brunni, A. & Virkki, A. (2026). Pilvirealismi, valmius ja tietojohtaminen: askel kohti
eurooppalaista teknologista omavaraisuutta. Blogi. 18.3.2026. Tietojohtamisen verkosto.
Knape, P. & Korvala, P. (2026). Kansallisen turvallisuuden strategia 2026–2035. Valtioneuvoston
julkaisuja 2026:39.
Rajala, T. & Jalonen, H. (2022). Stress tests for public service resilience: introducing the possible-
worlds thinking. Public Management Review. https://doi.org/10.1080/14719037.2022.2048686
Rantamäki, A. (2024). Hallintaa epävarmuudessa – Informaatioresilienssi kriiseissä ja niihin
varautumisessa. Acta Wasaensia 530.